SaPa ei saanut murrettua RautU:n puolustussumppua

SaPa – RautU 1-1 (1-1)

SaPan pelissä ei ole vielä  palikat paikallaan. Perjantain sateisella Keskuskentällä Rautalammin Urheilijat pystyi jäädyttämään sen pelin vaikka se näennäisesti peliä hallitsi.

Ainoan maalinsa kotijoukkue sai rangaistuspotkusta, kun pallo oli osunut kuudentoista sisällä RautUn puolustajan käteen. Rankin tempaisi komeasti sisään Iiro Teittinen. Tuolloin peliä oli pelattu vajaat puoli tuntia.

Sitä ennen 16. minuutin kohdalla RautU oli mennyt jo 0-1 johtoon. Maalin teki Lasse Levy. Sitä  edelsi SaPan toppareiden kumpurointi, joka avasi sen puolustuksen ovet levälleen.

SaPa oli jo ensimmäisellä jaksolla puolen tusinaa maalipaikkoja, mutta palloa ei saatu maaliin. Toisaalta palloa ei saatu kunnolla edes maalia kohden.

Toisen jakson alun 10 minuuttia vieraat painoivat sutena päälle, mutta sen jälkeen ote siirtyi jälleen SaPalle. Paras maalipaikka oli Pauli Martiinilla. Maali oli edessä tyhjä, mutta mies potkaisi pallon ohi.

Heti perään Antti Kähärällä  oli paikka. Veto vapaasta paikasta ja palloa olisi haettu RautUn maalin pitseistä. Antti ei kuitenkaan tarjonnut pallolle lapikasta ja tilaisuus meni sivu suun.

SaPa esitteli pelissä myös uudet vahvistuksensa. Mikkelistä tulleet Jonne ja Joona Ikonen ovat pelimiehiä, mutta heidän sopeutuminen joukkueeseen vie oman aikansa.

Lohkon kaksi parasta?

Ikosen veljeksillä oli ensimmäisellä jaksolla montakin paikkaa ratkaista peli kotijoukkueelle.

SaPan suurin ongelma oli pelin levitys laitoihin. Se puski vain keskeltä, jossa odotti RautUn hyvin porrastettu puolustus.

Laitojen kautta nousuilla puolustuksen sumppua olisi saatu revittyä auki. Nyt vieraiden alakerrassa oli koko ajan viisi miestä.

SaPan paras pelaaja löytyi keskikentän laidalta toppariksi loukkaantuneen Tero Lehikoisen paikalle siirtynyt Pentti Savolainen. Savolainen toi puolustuksen keskustaan uutta ryhtiä.

Iiro Teittinen teki paljon töitä, mutta peli voisi olla suoraviivaisempaa. Voi vain kuvitella, millainen härdelli on pystyssä kun yhteispeli Ikosen veljesten kanssa alkaa toimia.

SaPan valmentaja Heikki Sipinen harmitteli, ettei RautUn puolustuksen sumppua saatu auki.

-Kyllä me harjoituksissa käytiin päätyyn juoksuja läpi kun tiedettiin, että kuinka ne pelaavat. Ei se vaan toiminut. Meillä eivät avaavat syötöt olleet sitä, mitä niiden olisi pitänyt olla, Sipinen selvitti.

Kun SaPa painoi päälle, pyrki RautU iskemään harppuunoilla takaisin. Se puolestaan juoksutti kotijoukkuetta raskaalla kentällä kentän päästä päähän.

Vaikka tasuri tulikin pitää muistaa, että RautU johtaa lohkoa. Tuskin pahasti pieleen veikkaa jos sanoo, että perjantaina Keskuskentän nurmella oli lohkon kaksi parasta joukkuetta.

Tuomo Toppinen


SaPa joutui tyytymään tasuriin ToUn kanssa

SaPa joutui tyytymään tasuriin ToUn kanssa

SaPa –ToU  2-2 (1-1)

SaPan pahin ongelman Nelosen kotiavauksessa Hiekanpäässä oli saada pallo maaliin. Helpointa olisi sanoa pyöreästi, että lataus oli mennyt yli. Se peittää sopivasti alleen kaiken selittämättömän.

Toivalan Urheilijat oli selvästi heikompi joukkue. SaPan olisi pitänyt pelitilanteisiin nähden voittaa ottelu muutamalla maalilla. Se painosti varsinkin toisen pelijakson selvästi. Pallo kävi pari kertaa tolpassa. Maalipaikkoja oli tuhlata asti.

Hiekanpään kova ja epätasainen hiekka-alusta ei ole pelipaikkana kuulu enää edes Neloseen. Toivottavasi ottelu on kauden viimeinen hiekalla.

Ottelun ensimmäinen maali syntyi 30. minuutin kohdalla kun ToUn Petteri Udd tempaisi vapaapotkun vasemmasta etukulmasta sisään.

Reilut seitsemän minuuttia edellisestä  Kari Kuivalainen painosti ToUn puolustusta, nappasi pallon ja upotti sen verkkoihin. Kuivalainen luki hyvin peliä. Peitti puolustajan syöttölinjan ja pakotti tämän virheeseen.

Toisen maalinsa Kuivalainen teki toisen jakson 5. minuutin kohdalla. Tilanteen laittoi alulle Iiro Teittinen vasemmalta. Pallo ajautui Kuivalaiselle, joka takakulmalta ohjasi pallon maaliin.

ToUn toisen maalin saa ottaa piikkiinsä  SaPa puolustus. ToUn Janne Väätäinen sai painella yksin maalin tekoon. Kentän laidalle näytti, että paitsioansa petti.

Maalin kirpeyttä lisäsi se, että  se tuli kesken SaPan kovan painostuksen.

Malttia olisi tarvittu

SaPan valmentaja Heikki Sipinen pohti pelin jälkeen, että koitoksessa oli jopa voiton ainekset. ToUn toinen maali oli mysteerio myös hänelle.

-Yritettiinkö siinä puolittaista paitsioansaa, joka petti? Jos lähdetään paitsiota vetämään, niin silloin kaikki nousevat reilusti. Siinä ei ole välimuotoja, mutta pitää asiasta poikien kanssa jutella, Sipinen selvitti.

SaPan alimpana pelannut Tero Lehikoinen oli pommin varma, että syöttöhetkellä Väätäinen oli viisi metriä paitsiossa. Avustavan lippu ei kuitenkaan noussut.

-Selvä paitsio se oli. Katsoin, ettei minun alapuolella ollut yhtään omaa miestä. Sieltä se Väätäinen pääsi juoksemaan maalin tekoon. Tilanne oli niin selvä, ettei meistä kukaan enää lähtenyt edes sen perään.

Lehikoisen mukaan moinen maali harmittaa vietävästi, kun sen johdosta joudutaan tyytymään tasapeliin.

Ottelu näytti sen, että SaPa tulee olemaan kesällä vahva ryhmä. Jussi Kauppinen ja Iiro Teittinen raatoivat keskikentällä ja tekivät paikkoja kärjille. Varsinkin Teittisen keskitykset vasemmalta olivat laadukkaita.

Joukkueen liian kovat kierrokset näkyivät lähinnä siinä, että hyvä syöttöketju tuhrittiin siinä vaiheessa kun pallo olisi pitänyt survaista maaliin. Puskuissa ei päästy pallon päälle, koska oltiin ilmassa liian aikaisin.

SaPa tulee olemaan nurmella täysin eri joukkue. Nurmella sen vahvuudet tulevat paremmin esiin.

-Jotenkin tuntui, että lataus oli mennyt yli. Hieman enemmän malttia me olisimme peliin tarvittu, Sipinen pohti.
Tuomo Toppinen


Copyright © 2009 Savon Pallo. WP Theme original by Web Top.Site and theme modify by H.Huttunen