SaPa löysi peliinsä oikeat sävelet, Jonne Ikonen latoi hattutempun

SaPa – LiPa 6-1 (1-1)

SaPan peli alkaa löytää jo oikeita taajuuksia. Perjantaina LiPaa vastaan otteissa oli sitä pelaamisen meininkiä, joka on linjassa joukkueen taitojen kanssa.

Ensimmäiset puoli tuntia olivat kuitenkin kotijoukkueelle vaikeita. SaPa liikkui kentällä kuin käsijarru päällä. Se ei pystynyt pitämään sitä tempoa päällä, jolla se olisi saanut LiPan liikkeeseen.

LiPa teki ottelun ensimmäisen maalin rangaistupotkusta. Vasen puolustaja Ville Vehviläinen väänsi vastustajan hyökkääjän nurin kuudentoista sisällä, josta 11-metrinen tuomittiin.

SaPan tasoituksen teki heti perään Jussi Kauppinen, joka latasi pallon maaliin mielipaikaltaan, kuudentoista rajan kulmalta.

Vasta toisella jaksolla, kun vastustaja alkoi hyytyä, sai SaPa pelin juonesta todella kiinni. Pelaamisessa oli sitä tomeruutta, mitä joukkueelta voi vaatia.

-Jonkun verran meidän peliin ensimmäisellä jaksolla vaikutti vastatuuli, joka esti pitkät avaukset, pohti koitosta SaPan valmentaja Heikki Sipinen.

Kotijoukkueen pelin sielu ja kentän paras pelaaja oli Jonne Ikonen, joka teki kaikkiaan kolme maalia. Näillä näytöillä mies pelaa väärässä sarjassa. Toki paikkoja oli tehdä useampikin osuma.

Ikosella on pelissä hyvä työmoraali. Hän rakentaa peliä hyökkäyksen suuntaan joukkueen ehdoilla. Ensin pehmeä kosketus, jolla pallo otetaan haltuun, jonka jälkeen arvio tilanteesta, sen päälle harhautus tai syöttö. Sitä on jalkapallo parhaimmillaan.

SaPa pelissä oli nyt vaihtoehtoja. Sen hyökkäys ei ollut enää Iiro Teittisen varassa. Maalit olivat lisäksi komeita.

Lähes kaikki toisen jakson maalit syntyivät toisesta aallosta. SaPan toisessa maalissa hyvän pelin pelannut Santtu Hakola antoi pallon ristiin Pekka Lohelle, joka käänsi keskelle, josta Juuso Liukkosen ei tarvinnut kun ohjata pallo maaliin.

Vastahyökkäykset myrkkyä

SaPan vaarallisin ase oli sen pitkät pystysyötöt, joita annettiin suoraan juoksuun. Ne olivat myrkkyä LiPan puolustukselle kun keskikenttä ei jaksanut tulla tukemaan puolustusta, jolloin jäi tilaa toiseen aaltoon.

Parhaat tilanteensa SaPa sai juuri vastahyökkäyksistä, joista pyrittiin nopeilla avauksilla vastustajan maalin eteen. Nyt lähdettiin, eikä meinattu.

Jussi Kauppisen nousu tukemaan hyökkäyksiä oli oivallinen veto. Jussi pelaa palloa ylöspäin ja oivallinen kaveri Ikosen veljeksille.

Kolmas maali oli illan komein. Pekka Lohi yritti kovaa laukausta oikealta, joka oli kiertämässä ohi maalin, mutta Iiro Teittinen ennätti väliin, käänsi jälleen keskelle, josta Jonne Ikonen pisti pallon maaliin.

Neljän ja viidennen maalin Ikonen teki samalla kaavalla. Hänet pelattiin keskelle vapaaksi.

SaPan kuudennen teki Pekka Lohi, jolla niin ikään oli paikkoja, mutta tekemisessä oli liikaa yritystä..

Vaikka LiPa oli toisella jaksolla huono, niin se ei vähennä SaPan pelin arvoa. Pelissä oli loppuun saakka yritystä. Se ei lähtenyt mukaan LiPan lorvailuun.

SaPan maalissa Jani Jormakka otti muutaman todella komean kopin. Puolustus pääsi toisella jaksolla helpolla, mutta oli pelin alussa välillä hätää kärsimässä.

Kun samaan aikaan NP-H voitti RautUn, tilanne lohkon kärjessä tiivistyi. SaPan on nyt Nelosen lohko B:ssä kolmantena 19 pistellä. Lohkoa johtaa NP-H 22 pisteellä ja RautU on toisena 21 pisteellä.

Tuomo Toppinen

Heinäkuu 27th, 2010 Uutinen

18 komenttia »

  1. Kommentti käyttäjältä carlatunsp — 2.8.2010 @ 0:32

    shelf articles forward

  2. Kommentti käyttäjältä swaynschot — 2.8.2010 @ 0:34

    approximately 2009 primary

  3. Kommentti käyttäjältä aldercynic — 2.8.2010 @ 0:34

    risk app forward 2000

  4. Kommentti käyttäjältä tangerineg — 2.8.2010 @ 0:36

    earth partners related scientists

  5. Kommentti käyttäjältä income tax calculator — 2.8.2010 @ 1:41

    do u have a twitter

  6. Kommentti käyttäjältä abercrombie uk — 8.8.2010 @ 8:09

    The first one is very nice.. I like it very much..abercrombie uk

  7. Kommentti käyttäjältä abercrombie london — 8.8.2010 @ 8:26

    recommend not to hold back until you get enough money to order goods!

  8. Kommentti käyttäjältä tiffany outlet — 8.8.2010 @ 13:58

    I like it ,thanks

  9. Kommentti käyttäjältä ed hardy uk — 9.8.2010 @ 6:54

    I strictly recommend not to hold back until you get enough money to order goods!

  10. Kommentti käyttäjältä free antivirus — 9.8.2010 @ 7:16

    did you vote for obama? be honest

  11. Kommentti käyttäjältä abercrombie — 10.8.2010 @ 9:22

    SaPan vaarallisin ase oli sen pitkät pystysyötöt, joita annettiin suoraan juoksuun. Ne olivat myrkkyä LiPan puolustukselle kun keskikenttä ei jaksanut tulla tukemaan puolustusta, jolloin jäi tilaa toiseen aaltoon.

  12. Kommentti käyttäjältä hollister uk — 11.8.2010 @ 7:45

    ei jaksanut tulla tukemaan puolustusta, jolloin jäi tilaa toiseen aaltoon.

  13. Kommentti käyttäjältä Abercrombie outlet — 14.8.2010 @ 9:16

    This has been very helpful understanding a lot of things. I’m sure a lot of other people will agree with me.

  14. Kommentti käyttäjältä Mrs. Anti-Virus — 15.8.2010 @ 2:49

    I bet you wish george bush was still president now

  15. Kommentti käyttäjältä hollister clothing — 31.8.2010 @ 13:11

    This has been very helpful understanding a lot of things. I’m sure a lot of other people will agree with me.

  16. Kommentti käyttäjältä christanja — 2.9.2010 @ 11:57

    scientific against group

  17. Kommentti käyttäjältä derralltro — 2.9.2010 @ 11:59

    vectors new email

  18. Kommentti käyttäjältä h3300723 — 5.9.2010 @ 13:22

    we provide with wonderful jewelry:Tiifany Jewelry

Kirjoita kommentti

Copyright © 2009 Savon Pallo. WP Theme original by Web Top.Site and theme modify by H.Huttunen