SaPa nousi LaPa-voitollaan lohkon kolmoseksi

SaPa- LaPa-95 3-0 (1-0)

SaPalle tuntuu nyt riittävän Nelosessa vain se, että se ottaa sarjapisteet. Sen olisi pitänyt voittaa perjantaina Keskuskentällä Lapinlahden Pallo -95 viidellä maalilla jo ensimmäisen jakson perusteella.

Voitollaan SaPa on nyt lohkon kolmosena. Ero kärjessä oleviin Rautalammin Urheilijoihin ja Nilsiän Pallo-Haukkoihin on enää kaksi pistettä.

SaPalla oli Lapinlahtea vastaan maalipaikkoja, mutta viimeistelyssä hosuttiin. Pallo poltti jaloissa. Kotijoukkue ei pelannut huonosti, mutta teki itse pelistä vaikean. Se rakensi maalipaikat varsinkin ensimmäisen erän alussa hienosti, mutta viimeinen silaus jäi puuttumaan.

Ensimmäisen maalinsa SaPa sai Iiro Teittisen takakulmalle antamasta kulmasta, jonka puski maalin perukoille Jonne Ikonen.

Ikosella oli heti maalin jälkeen kolme aivan vapaata paikkaa tehdä lisää osumia, mutta pallo viuhui ohi tai yli maaliin. Tilanteista oli vaikeampi saada pallo ohi maalin kuin maaliin.

Ensimmäinen jakso oli yhtä maalia, mutta LaPa puolusti sitkeästi. Painostuksen kohokohtia oli muutama pystysyöttö, joilla Ikonen pääsi LaPan maalivahti Toni Karkkosen kanssa nokikkain.

Yritystä ilman tulosta

SaPa ei saanut murrettua LaPan puolustuksen keskustan sumppua, jossa oli liian monta porrasta. Yritystä oli, mutta ei tulosta.

Toisen jakson alussa myös LaPa alkoi saada pelin juonesta kiinni. SaPan puolustus oli muutaman kerran hätää kärsimässä. Kun maalia ei tullut, alkoi sen peli hyytyä. LaPalla oli vain yksi vaihtomies kun puolestaan SaPa juoksetti kentälle koko ajan tuoreita jalkoja, mutta peli oli silti lähinnä kävelyä.

SaPan olisi pitänyt pakottaa vastustaja vielä enemmän liikkeeseen, koska sillä oli siihen mahdollisuus. Toisen jakson 40. minuutin kohdalla Joona Ikonen tempaisi 25 metrin kohdalta kuin puolihuolimattomasti pallon maaliin.

Tilannetta ei edeltänyt mitään hienoa kuviota, joita nähtiin ensimmäisellä jaksolla. SaPan kolmannen maalin teki pelin lopussa niin ikään Ikonen Pekka Lohen syötöstä.

SaPan valmentaja Heikki Sipinen harmitteli pelin jälkeen samaa asiaa, mikä on vaivannut joukkuetta koko kauden ajan.

-Maalintekorentous meillä on edelleen hakusessa. Oikeaa rentoutta nähtiin vasta pelin lopussa.

Sipisen mukaan heillä oli kahdeksan kulmaa, joista onnistui vain kaksi siten kun oli suunniteltu.

-Kulmia harjoiteltiin vielä edellisenä päivänä. Tarkoitus oli antaa ne korkeana takakulmalle, josta Jonne Ikonen puskee pallon maaliin. Teron (Lehikoinen) tarkoitus oli tehdä hänelle tilaa.

Tempoa lisää

Ensimmäisellä jaksolla SaPa pelasi hyvin. Iiro Teittinen rakenteli paikkoja Ikosen veljeksille, mutta tehot jäivät puuttumaan. Kun joukkue puolustaa, kuten LaPa teki, niin puolustuksen murtaminen vaatii pelin levittämistä enemmän laitoihin.

Ikosen veljekset ovat hyviä, mutta maaleja pitäisi tulla tilanteisiin nähden huomattavasti enemmän. SaPan suurin ongelma löytyy nyt sen löysästä pelitemmosta, jonka voisi tuplata. Syöttökovuutta lisää ja selviä juoksulinjoja rohkeasti syvyyteen, joihin palloa voidaan tarjoilla. Taitotaso tähän riittää.

LaPaa vastaan oikein odoteltiin, että laittakaahan nyt puolustuslinjat kuntoon, että saadaan peli vaikeaksi. Lentävät vaihdot antavat sellaiseen pelitempoon mahdollisuuden, jolla puristetaan vastustajasta mehut pois.

Eivätkä keskikentän yli puolustuksesta tulevat pitkät pystysyötöt tai ristipallot ole kiellettyjä. Ne ovat taktisia työkaluja, joilla saadaan puolustus liikkeelle.

SaPan nykyisellä taitotasolla sen maalien teko suhteessa muuhun pelaamiseen ei lyö yksiin. Otteissa on liian paljon löysää pelailua, joka konkretisoituun maalin edessä.

Tuomo Toppinen

Heinäkuu 13th, 2010 Uutinen

13 komenttia »

  1. Kommentti käyttäjältä lorilynncr — 20.7.2010 @ 10:11

    paleoclimatology current emissions middle

  2. Kommentti käyttäjältä stedemanpi — 20.7.2010 @ 10:13

    agreement relatively end

  3. Kommentti käyttäjältä ansonbanke — 20.7.2010 @ 10:13

    allowed lower attributable

  4. Kommentti käyttäjältä ansleighes — 20.7.2010 @ 10:15

    hemisphere depend effects

  5. Kommentti käyttäjältä GuyKatelyn — 26.7.2010 @ 5:42

    I strictly recommend not to hold back until you get enough money to order goods! You should just take the home loans or just commercial loan and feel free

  6. Kommentti käyttäjältä abercrombie uk — 8.8.2010 @ 8:06

    Significant change, it is.abercrombie uk

  7. Kommentti käyttäjältä abercrombie london — 8.8.2010 @ 8:24

    recommend not to hold back until you get enough money to order goods!

  8. Kommentti käyttäjältä tiffany outlet — 8.8.2010 @ 13:57

    I like it ,thanks

  9. Kommentti käyttäjältä ed hardy uk — 9.8.2010 @ 6:53

    I strictly recommend not to hold back until you get enough money to order goods!

  10. Kommentti käyttäjältä Abercrombie outlet — 14.8.2010 @ 9:17

    This has been very helpful understanding a lot of things. I’m sure a lot of other people will agree with me.

  11. Kommentti käyttäjältä hollister clothing — 31.8.2010 @ 13:13

    This has been very helpful understanding a lot of things. I’m sure a lot of other people will agree with me.

  12. Kommentti käyttäjältä h3300723 — 5.9.2010 @ 13:23

    we provide with wonderful jewelry:Tiifany Jewelry

  13. Kommentti käyttäjältä h3300723 — 5.9.2010 @ 13:23

    we provide with wonderful jewelry:Tiifany Jewelrythank u

Kirjoita kommentti

Copyright © 2009 Savon Pallo. WP Theme original by Web Top.Site and theme modify by H.Huttunen