Yhteisöllisyyden ehdoilla
SaPassa keskitytään nyt olennaiseen
SaPan toiminnassa puhaltavat nyt raikkaat tuulet. Seurassa rakennetaan tulevaisuutta, jonka keskiössä on edustusjoukkue. Edustuksen pelit ovat niitä tilaisuuksia, joissa koko SaPa-yhteisö kohtaa.
Tarkoitus on, että pelejä olisivat seuraamassa sekä kaikki juniorijoukkueet, valmentajat, pelaajien vanhemmat sekä sieltä kautta heidän tuttavansa. Tämä porukka muodostaisi oman sapalaisen yhteisön.
SaPan kauden päättäjäisissä pyöri punaisena lankana juuri yhteisöllisyys. Sen varaan on hyvä lähteä rakentamaan tulevaisuutta. Siitä huolimatta taustalla ovat seuratalouden kovat lait.
SaPan tuleva talousarvio on 53 800. Se on iso raha haravoitavaksi kasaan pienistä puroista. Sen johdosta toiminta tulee keskittymään entistä enemmän olennaiseen. Muun muassa seuran bussi myydään, ja kuljetukset annetaan ulkopuolisille alan ammattilaisille.
Uutta on myös Marko Hirvosen palkkaus valmennuspäälliköksi. Hän on niin ikään edustuksen uusi valmentaja.
Hirvosen tavoitteena on luoda yhteistyössä seuran johdon sekä valmentajien ja pelaajien kanssa SaPalle yhteinen pelitapa, joka juoksee alimmista junnuista ylös edustukseen saakka.
Hänen suureena visiona on korostaa SaPan yhteistä tavoitetta, jossa edustusjoukkueen menestystä ei ole unohdettu. Uusi valmentaja säteilee tuoretta intoa.
Hirvonen on jo aloittanut harjoittelun edustuksen kanssa vaikka joukkueen kartoitus on vielä kesken. Yksi esille tullut ongelma on se, että Hirvosen entinen seura, Kakkosessa vaivoin säilynyt Warkaus JK on houkuttelemassa riveihinsä SaPan kärkipelaajia.
Listalla ovat muun muassa Tatu Levänen ja Juuso Liukkonen. Kaksikko ei ole vielä tehnyt lähtöpäätöstä. Hirvonen korostaa, että pojat saavat tehdä omat päätöksensä siitä, missä tulevalla kaudella pelaavat.
WJK:sta oltiin yhteydessä myös Pekka Loheen, joka kieltäytyi kunniasta.
Viime kausi oli SaPalle ensimmäinen pitkään aikaan Kolmosessa. Nousijalle ensimmäinen kausi on aina vaikea. Sitä se oli SaPallekin kevätkierroksella.
Pekka Lohi näki vaikeuksien johtuneen uudesta pelitavasta, jonka omaksuminen vei oman aikansa.
-Syyskierros on aina ollut SaPalle hyvä. Alkuhan oli vaikeaa, mutta kun pelisysteemi alkoi toimia, loppukausi pelattiin todella hyvin, Lohi mietti.
Verrattuna muihin joukkueisiin SaPa oli varmasti viimeisiä joukkueita, joka pääsi keväällä hiomaan yhteispeliä joukkueena ulkokentille.
Viime kaudella joukkuetta valmentanut Tero Lehikoinen näki pelin paranemiseen suureksi syyksi maalivahdin otteiden paranemisen. Keväällä SaPa hävisi monta peli liian helpoilla maaleilla.
Näillä näkymin SaPa tulee olemaan tulevalla kaudella entistä vahvempi, mutta Kakkoseen se ei haikaile.

Tatu Levänen empii vielä pelaako ensi kaudella SaPassa. Sen sijaan Juha Väätämöinen, valmentaja Marko Hirvonen ja Pekka Lohi nähdään ensi kaudella joukkueessa.
Tuomo Toppinen














